Lähetystyö

Helluntaiherätys on panostanut liki satavuotisen historiansa aikana lähetystyöhön voimakkaasti. Vuonna 1927 perustettiin Suomen Vapaa Ulkolähetys, jonka toimintaa nykyisin jatkaa Suomen helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International ry. Fidan lähettämänä oli yhteensä noin 360 lähetystyöntekijää vuonna 2006 yli viidessäkymmenessä maassa. Lisäksi helluntaiseurakunnista lähetään useita henkilöitä lyhytaikaiseen lähetystyöhön, aktioihin.

Voikkaan helluntaiseurakunnan lähetystyö

Viktor ja Sirkka Martiskainen työskentelivät pitkään Thaimaassa Voikkaan Saalem-seurakunnan lähettäminä. Thaimaan kuuman kostealla kamaralla niin ikään Saalem-seurakunnan kasvatti Hanna Raassina (os. Porkka) aloitti miehensä Vernerin kanssa lähetyspioneerityönsä. Muita Voikkaalta maailman lähetyskentille lähteneitä ovat Lahja Koski (os. Huuhtanen) perheineen Keniaan ja Martta Pesu (os. Porkka) perheineen Papua Uudelle Guinealle. Nykyisin lähetyskohteemme ovat maantieteellisesti lähempänä Israelissa ja naapurissa Venäjän Karjalassa. Karjalassa sijaitsevan Kontupohjan kaupungin alue on lähetyskenttämme.

Israel-työ

Syksyllä 1998 aloitimme Kalervo Syvännön kautta Tiberiaassa toimivan messiaanisen seurakunnan työn tukemisen. Tiberiaan messiaaninen seurakunta kokoontuu vaikeissa olosuhteissa ja tarvitsee jatkuvasti esirukouksia. Seurakunnassa kokoontuu muun muassa Venäjältä tulleita kristittyjä juutalaisia.

Työ Kontupohjassa, Karjalan alueella

Kontupohja on noin 40.000 asukkaan kaupungin Äänisjärven rannalla ja noin 50 kilometriä Petros-koista pohjoiseen. Kaupungissa toimii suurimpana työllistäjänä Kontupohjan paperitehdas, jonka tuotteita tuodaan myös Suomeen. Vuonna 1992 aloimme yhdessä paikallisseurakunnan kanssa pitää hengellisiä kokouksia Kontupohjan kaupungissa. Kontupohjassa oli jo silloin seurakunta, joka kokoontui kodeissa. Seurakuntaan kuului silloin kahdeksan jäsentä. Matkoja Voikkaalta Kontupohjaan (n. 700 km/suunta) tehtiin vuosina 1994- 2006 lähes kuukausittain. Nykyisin vierailemme Kontupohjassa huomattavasti harvemmin, noin kaksi kertaa vuodessa. Seurakunnalla on Kontupohjan keskustassa peruskorjattu noin 100 istumapaikan kokoustila (jossa sali, keittiö ja toimisto). Olemme osallistuneet Kontupohjan suomenkielisen evankelisluterilaisen kirkon ja molempien helluntaiseurakuntien yhdessä järjestämille kesäjuhlille. Juhlilla on esiintynyt edellä mainittujen seurakuntien yhdistetty kuoro ja solisteja. Samalla myös kaupungin päättäjät ovat saaneet rakentavan kuvan meidän suomalaisten sekä paikallisten uskovaisten pyrkimyksistä heidän kaupunkiaan kohtaan. Olemme harjoittaneet avustustoimintaa suoraan kohteeseen perille vietynä. Avustuskohteitamme ovat kipeimmin puutteessa olevat, Kontupohjan invalidiliitto, sairaala, lastenkodit ja eri koulut, joissa olemme saaneet kertoa Jeesuksesta venäjänkielisten videoiden ja kirjojen avulla.

Lähetystyötä Venäjän lähialueilla ja suomalais-ugrilaisten kansojen parissa

Seurakunnastamme on tehty työtä myös muualla Venäjän liittovaltion alueella. Vuosina 2000 - 2006 Pirkko ja Antti Tevaniemi tekivät säännöllisesti evankelioimismatkoja yhdessä hollolalaisten Seppo ja Tuula Hännikkälän sekä Tuula Vaittisen kanssa  Toksovaan Rappolovan kylälle sekä tuberkuloosiparantolaan Särkin kylälle. Vuonna 2003 matkaohjelmaan tuli lisäksi Kolpinon nuorisovankila Pietarin eteläpuolella. Kaikkiin näihin paikkoihin on toimitettu  myös humanitaarista apua, vaatteita, hygieniatarvikkeita, ruokaa yms. Kesäisin sama ryhmä vahvistetulla kokoonpanolla on tehnyt useita matkoja suomalais-ugrilaisten heimojen luo Volgan alueelle. Ensimmäinen aktio oli vuonna 2002, silloin ajettiin Ural-vuorten yli ja matkaa kertyi yli 6600 km. Mukana ollut evankelioimismateriaali jaettiin  seurakuntiin, mm. noin 10,000 äänitettä, sekä Raamattuja ja muuta kirjallisuutta  satoja kiloja. Seuraavat aktiot suuntautuivat Mariin, Udmurtiaan, Mordvaan sekä Karjalaan. Näillä alueilla jaettiin kirjallisuutta sekä video- ja audiokasetteja paikallisten uskovien kanssa pääasiassa maaseudun kylillä. Lisäksi matkoilla pidettiin kokouksia ja konsertteja suomensukuisilla kylillä. Aktioiden tarkoituksena on ollut paikallisten seurakuntien työn tukeminen uusilla alueilla.